22 Jan 2014

Keep calm and face your fears!


Jes! Mukava taas kirjoitella jotain blogiin! :)

Joskus pienenä minulla olisi ollut mahdollisuus pidellä käärmettä eräillä messuilla, mutta en halunnut edes hipaista siihen. En oikein osaa sanoa, miksi en silloin pystynyt. Jostain syystä olen aina saanut kylmiä väreitä käärmeiden lähellä ollessani. 

Ahdistus ja inhotus on tullut aina siitä huolimatta, onko se käärme sitten ollut terraarion uumenissa tai sitten ihan esillä. Käärmeissä on kuitenkin aina mielestäni ollut jotain tosi kiehtovaa, siis c´mon kuka pystyy syömään ilman käsiä ja näyttämään melko pienen kokonsa takaa pippuriselta pahikselta.

Ihailtuani netissä fashion kuvia käärmeiden kanssa - päätin päästä käärmepelosta eroon. Tiesin heti, ketä kuvaajaa pyytäisin mukaan projektiin. Laitoin siis Samille viestiä ja hetken päästä kuvaukset olikin jo sovittu. Seuraavaksi sovimme Elisan mukaan meikkaamaan ja laittamaan hiukset kuntoon ja Cémilen tuomaan käärmeet kuvauksiin. :)  Mikäs sen miellyttämäpi idea, kuin sopia kuvaukset kahden Brasilian sateenkaariboan ja viljakäärmeen kanssa ja kohdata rakkaat yhteistyömallit vasta kuvauspaikalla. Sounds like a plan! Kuulostaa ajatuksena aika hurjalta, mutta tiesin kuitenkin kuinka paljon haluan kuvien onnistuvan, joten uskalsin hyvin asettaa itseni melkoiseen haasteeseen.

 Käärmeet on aivan liian upeita otuksia siihen, että niitä välttelisi! Joten tosiaan innostuin siitä ideasta toden teolla ja hetken päästä kuvaukset olikin jo sovittu kuvaaja Samin kanssa. Kohta olikin myös meikkaaja-kampaaja ja käärmemallit sovittu kuvauksiin mukaan.


 IT´S HAPPENING ISN´T IT? 


Kuvaukset alkoivat tuntua todelta, kun vaihtelimme referenssikuvia Samin kanssa. Kuvausvalmistelut jatkuivat ja sain ostettua yhdeltä tytöltä Guessin mustan mekon kuvauksia varten. Kuvauspäivänä kävin aamulla koululla tekemässä psykologian kurssikokeen ja ehdin vielä käydä hyvin kotona suihkussa ja syödä hyvin. 

Kuvaukset pidettiin Rähinän tiloissa ja kun Elisa tuli paikalle saimme aloitettua meikin. Meikkiin käytettiin montaa eri tekniikkaa ja meikistä tuli ehdottomasti suosikki meikkini ikinä! Sitten käärmeet tulivat paikalle.. Käärmeet näyttivät pelottavilta muoviboksien läpi.. Cémile kuitenkin avasi yhden muoviboksin ja brasilian sateenkaariboa "Prinssi" nosti päätään boksin uumenista. Otin heti askeleen taaksepäin, mutta hetken päästä kaksi taas eteenpäin.  Annoin boan ensin haistella ilmaa  ja kappas yhtäkkiä silitinkin jo Prinssiä. Mihin se pelko meni? En tiedä, mutta hyvä että meni! ;) Siis oikeasti se pelko lähti sillä sekunnilla? 

 Kuvaustilanne sujui tosi hyvin. Kokeilin ensin Prinssin kanssa poseeraamista ja kohta pitelinkin kahta brasilian sateenkaariboaa samanaikaisesti, kun "Prinsessa" tuli mukaan kuviohin. Viimeisessä setissä mukaan tuli viljakäärme "Punkku". Punkku taisi jopa mennä mekon alle jossain vaiheessa. :D No words needed. Sen lisäksi että pääsin käärmepelosta yli taisin oikeasti rakastua niihin.

Kiitos Sami mukaan lähtemisestä ja upeista kuvista, kiitos Elisa upeasta meikistä ja kiitos Cémile upeiden otuksien tuomisesta kuvauksiin ja tuesta kuvaushetkellä! 


Behind the scenes kuvia:
 




 

That´s a wrap! -Elina


Kuvaaja: Sami Siilin
Meikkaaja-kampaaja: Elisa Koivuniemi
Käärmeet: Cémile Kiukas
Malli: Elina Soini


Valmiit kuvat on nähtävillä TÄÄLLÄ!

No comments:

Post a Comment